Valmentajasta
Valmentaja - Tomppu
Nimeni on Tomas Honkanen ja olen toiminut jalkapallovalmentajana jo kymmenen vuotta. Jos sopii, kerron itsestäni hieman tarkemmin, mukava että saavuit sivustolleni!
Valmentajan tarina
Miten kaikki alkoi
Olen ollut jalkapallon parissa pienestä pitäen — pelannut, katsonut ja elänyt lajia. Lukiossa päätin kokeilla, miltä valmentaminen tuntuisi. Menin ensimmäisiin treeneihin, ja siitä hetkestä lähtien en ole ollut poissa kentältä. Valmentaminen vei mukanaan.
Miksi valmennan
Haluan auttaa nuoria pelaajia kehittymään henkilökohtaisella tasolla.
Olen nähnyt monia lupaavia pelaajia, jotka ovat jääneet liian vähälle huomiolle ja joiden kehitys on pysähtynyt. Siksi haluan tarjota valmennusta, jossa jokainen pelaaja tulee nähdyksi — oli taustaa vähän tai paljon.
Tapa, jolla valmennan
Pidän itseäni suunnitelmallisena ja tarkkana valmentajana. Harjoitukset ovat organisoituja, eteneminen selkeää ja palaute yksilöllistä.
Vaadin tiettyjä asioita usein ja paljon, mutta annan pelaajille myös vapauden ilmaista itseään kentällä. Treeneissä tehdään töitä tosissaan, mutta pilke pysyy silmäkulmassa.
Koulutukset & sertifikaatit
- UEFA B ‑valmentajatutkinto (2024)
- Teemakoulutukset: Jalkapallon tekniikat & Nuorten fyysinen valmennus
- Personal Trainer ‑koulutus (valm. 10/2026)
Valmennushistoria
- FC Reipas 2017–2024
- FC Lahti 2021 →
- Valmennan tällä hetkellä FC Lahden T15‑kilpajoukkuetta
Konkreettisia tuloksia
Voimatasojen
nousu
Pelaajien alavartalon voimatasot nousivat 40 kg → 70 kg (1RM) kolmessa kuukaudessa
Pelaaja kehittyi:
- potkuvoimassa
- nopeudessa
- tasapainossa
- pelaamisen varmuudessa
Nopeuden
kasvu
30 metrin nopeustestin keskiarvo parantunut 4,83 sek → 4,75 sek kolmessa kuukaudessa
Pelaaja:
- ohittaa vastustajat helpommin
- ehtii palloihin aiemmin
- tekee räjähtäviä lähtöjä
- on varmempi sprinteissä
Edistyminen
lajissa
Pelaajia valittu Palloliiton aluejoukkueisiin ja maajoukkuetapahtumiin
Pelaaja:
- osoitti vaadittavan määrän osaamista tullakseen hyväksytyksi
Valmennusperiaatteet
- Organisoidut harjoitukset
- Selkeä eteneminen
- Yksilöllinen palaute
- Pitkäjänteisyys
- Hauskuus tekemisessä
